Olen seurannut mielenkiinnolla vähitellen viriävää presidenttikeskustelua. Vaalithan ovat tammikuussa viiden kuukauden päässä joten on odotettavissa, että heti syyskuun puolella kampanjat saavat paljon lisävauhtia. Toistaiseksi kukaan ei ole huomannut todeta julkisesti, että nyt valitaan presidentti jolla on Tarja Halostakin vähemmän valtaoikeuksia, sillä uusi perustuslaki koskee nyt valittavaa uutta presidenttiä.

Esimerkkinä voi todeta, että jos presidentti on ulkopolitiikasta eri mieltä kuin hallitus, niin hallituksen tulee alistaa riita eduskunnan päätettäväksi. Tämä luo paineita olemaan asioista samaa mieltä, sillä varmaankaan asioita ei tuotaisi mielellään eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaan joka sanoisi viimeisen sanan. Tämä on liikettä ulkopolitiikan parlamentarisoinnin suuntaan.

Uuteen perustuslakiin liitetyissä mietinnöissä todetaan, että eduskuntaa ja lähinnä ulkoasianvaliokuntaa tulee informoida paremmin myös tasavallan presidentin ulkopoliittisista toimista. Tässä on ollut paljon puutteita, etenkin kun vertaa siihen miten perusteellisesti ministereiden on informoitava eduskuntaa mm. ennen ja jälkeen tärkeiden EU-kokousten. Ongelmana on, että presidentti ei voi tulla ministerien tapaan eduskuntaan antamaan raporttejaan. Tapaamiset silloin tällöin kahvikupin ääressä, kuten tähän asti, eivät myöskään ole riittävää yhteydenpitoa presidentin ja eduskunnan välillä. Uuden presidentin kanssa onkin löydettävä uusia tehokkaampia yhteydenpitomuotoja.

Uusi presidentti on ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaja yhdessä hallituksen kanssa ja sen lisäksi arvojohtaja. Kansalaiset kuvittelevat yleisesti, että presidentti päättäisi myös talous- ja muusta yhteiskuntapolitiikasta. Sitä hän ei tee, sillä ne asiat ovat kuuluneet ja kuuluvat yksinomaan hallitukselle, samoin kuin EU -politiikkakin. Uudelta presidentiltä on viety mm. EU:n osalta vielä lisää valtaa. EU -asiat kuuluvat pääministerille ja hallitukselle. Kuitenkin, kun presidentinvaalikeskustelut alkavat, tuntuu siltä kuin maahan valittaisiin henkilöä joka on samalla kertaa pää-, valtiovarain-, ulko- ja puolustusministeri. Kansalaisten onkin oltava todella tarkkoja sen suhteen, ettei kuvitella presidentillä olevan hallitukselle ja eduskunnalle kuuluvaa valtaa.

Kuten todettu, presidentti voi olla hyvinkin vaikuttava arvojohtaja, henkilöstä riippuen, ja häneltä odotetaan ulkopoliittisia linjauksia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä, mutta päättäjä hän ei ole. Hallitus ja eduskunta päättävät ja johtavat yhteiskuntapolitiikkaa. Tuleekin olemaan mielenkiintoista seurata miten uusi presidentti mahtuu muutamaa numeroa liian pieneen takkiin ja miten hän onnistuu, jos kovin aktiivinen on, välttämään konfliktit hallituksen kanssa.

Mitä henkilönimiin tulee, voitaneen todeta että Lipponen ja Niinistö tullevat olemaan toisella kierroksella, ja että ensimmäisellä kierroksella Soinin mahdollinen ehdokkuus syö suhteellisesti enemmän Lipposen kannatusta. Supermielenkiintoista on seurata miten Lipponen ja Niinistö tulevat saivartelemaan NATO -näkemyksistään yrittäen saada edes hiuksenmentävää eroa toisiinsa. Erinomaista on, että ehdokkaana on Pekka Haavisto, koska sillä tavalla keskusteluihin saadaan myös ulkopoliittista ympäristönäkökulmaa, jonka suhteen muut ehdokkaat eivät ole liiemmin kunnostautuneet. Selvää on, että Paavo Väyrynen ei tule olemaan keskustan ehdokas ja puolueella onkin melkoinen ongelma löytää sopiva henkilö.

Tätä kirjoitettaessa hallitusneuvotteluja vielä käydään, joten ei ole edellytyksiä kommentoida uuden hallituksen ohjelmaa ja ministerijakoja vaikka siihen olisi halujakin. Eduskuntavaalit ovat juuri takana ja uudet vaalit pakkaavat päälle. Puolen vuoden kuluttua meillä on presidentinvaalit ja ensi vuoden syksyllä kunnallisvaalit. Politiikassa tapahtuu siis paljon vajaan puolentoista vuoden kuluessa. Tässä vaiheessa onkin hyvä pohtia eräitä poliittisen systeemimme avainkysymyksiä.

Ensinnäkin poliittinen järjestelmämme on varsin huono vastuunkannon kannalta. Kuka kantaa vastuun nyt lopettelevan hallituksen politiikasta? Vaikuttavatko vaalit siihen, että häviäjät jäävät ulos ja voittajat tulevat sisään hallitukseen? Miksi hallituspuolueet kehittelevät aina riitoja puoli vuotta ennen vaaleja?
Toteamme hyvin pian, että oleellisesti kaksipuoluejärjestelmän maissa kuten Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa tilanne on selkeä. Esimerkiksi britit valitsevat kahden pääministerin ja kahden vaaliohjelman välillä. He tietävät kuka on pääministeri ja kuka oppositiojohtaja vaalituloksesta riippuen. Meillä kukaan ei tiedä kuka tulee pääministeriksi ja hallituksen ohjelmakin neuvotellaan vasta vaalien jälkeen. Yksikään puolue ei voi toteuttaa vaaliohjelmaansa.

Äänestäessään suomalaiset eivät siis tiedä millaisen harjoitettavan politiikan puolesta he äänestävät. Käytiinpä pari viikkoa sitten neuvotteluja siitä, että vaalien suurin häviäjä Keskusta ja suurin voittaja PS olisivat yhdessä tulleet kokoomusjohtoiseen hallitukseen. Suomessa oleellista on oikeastaan vain se, että hallituksen tulee nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta. Ei demokratiassa ole meilläkään muita kriteerejä.

Mutta ei järjestelmämme aivan huonokaan ole, sillä se pakottaa suurissa ongelmissa parhaassa tapauksessa laajaan kansalliseen kompromissiin jopa siinä määrin, että Kokoomus ja Vasemmistoliitto neuvottelevat parhaillaan samaan hallitukseen menosta.

Asioita on myös varastossa. Eduskunnassa odottaa käsittelyään ja kohtaloaan pienpuolueita suosiva vaalilain uudistus. Se ei ole suosittu Kokoomuksessa ja SDP:ssä, koska ne pelkäävät Suomen puoluekentän entistä suurempaa pirstoutumista.

Käsittelyään odottaa myös perustuslain uudistus, jota SDP, PS ja Vasemmistoliitto vastustavat, koska se hieman vähentäisi presidentin valtaa. Tästä on odotettavissa mielenkiintoinen keskustelu presidentinvaalien alla. Tulisi myös viedä eteenpäin hanketta presidentin vaalikauden lyhentämisestä. Oli hyvä, että kaudet rajoitettiin kahteen, mutta nyt tulisi lyhentää vaalikausi 5 vuoden mittaiseksi, jolloin maksimiksi tulisi aivan riittävä 10v. presidenttinä.

Lisäksi voitaisiin edellyttää, että ainakin ministerit luopuisivat kunnallispolitiikasta. Ministeriksi tulevan kansanedustajan sijaan tulisi myös asettaa varamies, sillä on outoa, että ministeri äänestää luottamusta itselleen.

Tässä poliittisia haarukkapaloja näin vaalikauden aluksi.

WWF Suomi on nimittänyt ministeri Pertti Salolaisen kunniapuheenjohtajakseen. Salolainen on kohta 40 vuotta täyttävän WWF Suomen perustaja ja toiminut pitkään WWF:n hallituksessa ja hallintoneuvostossa, osan aikaa hallintoneuvoston puheenjohtajana.

WWF Suomen tuore kunniapuheenjohtaja Pertti Salolainen kertoo nimityksen olevan suuri kunnia. ”Suhtaudun siihen nöyryydellä. Se on samalla tunnustus koko WWF Suomelle ja sen 40-vuotiselle toiminnalle. Vaikka olemme saavuttaneet paljon, haasteet vain kasvavat, sillä alkuperäisluonto on vakavasti uhattuna – ei vain maailmalla vaan myös Suomessa”, Pertti Salolainen sanoo.

Salolaisen mukaan Suomen vanhat metsät, suot, vesiluonto, virtavedet ja Itämeri ovat tehokkaan suojelun tarpeessa. ”Velvollisuutemme on auttaa myös kehitysmaissa alkuperäisluonnon säilyttämisessä. On järkyttävää, että kymmenet tuhannet eliö- ja kasvilajit kuolevat lähivuosina sukupuuttoon ihmisten toiminnan johdosta. Samaan aikaan ihmisten määrä kasvaa usealla miljardilla. Tässä on WWF:n keskeisin haaste.”

Lisätiedot:
pääsihteeri Liisa Rohweder, WWF Suomi, 040 840 7461

Luonnonsuojelujärjestöt ovat aloittaneet voimakkaan kampanjan, jonka tavoitteena on saada suomalaiset syömään kotimaista kalaa. Syitä tähän on useita, mutta eräs keskeinen syy on se, että esimerkiksi tonnikala on kuolemassa sukupuuttoon ylikalastuksen seurauksena. Toinen syy on, että maahamme tuodaan kalaa aina Vietnamista asti, eikä sen kuljettaminen ole ympäristöystävällistä. Savustettavaa siikaa tuodaan Kanadasta.

Tarkastellaanpa hieman tarkemmin kalatiskin tarjontaa. Katson sitä nyt lähinnä töölöläisen kotimarkettini kautta. Riippuen päivästä, hyvää norjalaista kassilohta saa eri muodoissaan 15-25 euron kilohintaan. Tonnikalaa on edelleen myynnisssä ja sen hinta asettuu noin 33 euron paikkeille. Ja sitten se pommi; suomalainen siika- ja kuhafile maksaa 39,50 euroa. Siikaa saa joskus hieman halvemmalla. Molemmat ovat aivan huippuhienoja kaloja ja hakkaavat monet ulkomaiset mennen tullen.

Kysyn kuitenkin ihmeissäni onko tässä hinnoittelussa mitään järkeä, sillä on yleisesti tiedossa, että kuhaa on nykyisin rannikollamme todella paljon. Minua aidosti kiinnostaa paljonko saa kalastaja ja ketkä vetävät välistä? Minua kiinostaa myös aidosti miksemme saa päivittäin tuoreita edullisempia silakkatuotteita. Silakkaa saadaan runsaasti mutta valtaosa menee rehuna minkeille ja ketuille? Sitäpaitsi usein savusilakka ja myös kotimainen pieni savusiika ovat niin tönkkösuolattuja että olen joutunut heittämään roskiin.

Kuha viihtyy hyvin sameissa vesissä ja sitä riittää Itämeren saastumisen jatkuessa. Esimerkiksi Vanhankaupunginlahti, joka on ollut varsin saastunut, on ollut hyvä kuhan uistelupaikka. Kustavissa, kesäpaikallani, ei ennen ole tullut kuhaa, mutta nykyisin tulee kun vedet ovat saastuneet yleisesti ja maatalouden ja kalanviljelyn seurauksena erityisesti.

Maatalouden ravinteiden valumien osalta olen jälleen tänä keväänä seurannut sitä kuinka ravinteiden valuminen pelloilta vesistöihin on hoidettu. Tilanne on surkea, sitä ei ole hoidettu. Olen esimerkiksi valokuvannut Länsi-Uudenmaan hienon meritaimenjoen, Ingarskilan, rantoja ja todennuut että paikoin joki on ulottunut pitkälle pelloille. Kuitenkin maatalous saa miljoonia ympäristötukia. Joutuu kysymään kuka valvo ja mitä?

Kala on terveellistä ja olen varma että ihmiset söisivät sitä enemmän, mutta ei näillä hinnoilla. Marmoripihvi ja liha yleensä on paljon enemmän ympäristöä kuormittavaa kuin kala. Kun hinta hienosta lihafileestä on usein 30 euron paikkeilla houkutus on suuri. Jossain mättää!

Pidän oikeana Suomen jättäytymistä ulos Libyan lentokiellon valvonnasta.
Se ei tässä tilanteessa ollut meille sopiva osallistumismuoto, eikä meillä olisi ollut siihen sopivaa valmiutta.  Sen sijaan en ymmärrä ja minun on vaikea hyväksyä miksi Suomea ei kutsuttu Naton Lontoon kokokoukseen.

Se, että emme ole Naton jäseniä, ei tässä tapauksessa riitä selitykseksi. Toivottavasti Naton taholta valaistaan asiaa. Se taas, että Ruotsi osallistuu lentokieltoon ei ole peruste Suomen jättämiseen ulkopuoliseksi. Mikä viesti tällä haluttiin antaa? Suomi on osallistunut merkittävällä panoksella mm. Kosovon ja Afganistanin kriiseihin ja Somalian laivasto-operaatioon yhteistyössä Naton kanssa.

Suomi on myös valmis antamaan Libyassa humanitääristä ja muuta tarvittavaa
apua kun oikea hetki koittaa tilanteen selkiinnyttyä ilmaoperaation jälkeen. Arvattavasti apumme silloin taas kelpaa. Tapahtuma antaa Suomelle syyn monipuoliseen pohdintaan .